Cristiano Ronaldo, tai CR7, on elävä legenda ja ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista. Koska tällä hetkellä mies paukuttelee jatkuvasti rikki ennätyksiä, auttaa joukkuettaan saavuttamaan mitaleita ja haalii henkilökohtaisia palkintoja, unohtuu helposti se, miten kaikki alkoi. Cristianon ammattilaisura alkoi portugalilaisen Sporting CP:n riveissä. Vain yhden kauden aikana kävi nuoren portugalilaisen tie U16 joukkueesta U17-, U18- ja aikuisten B-joukkueen kautta seuran ykkösmiehistöön. Lokakuun 7. päivä 2002, kun Ronaldo oli vasta 17-vuotias, pääsi hän debytoimaan Moreirensea vastaan - heiluttaen maaliverkkoa kahdesti. Ennen tulevaisuuden muuttavaa ystävyysottelua Manchester Unitedia vastaan, Ronaldo ehti pelata yhteensä 25 virallista ottelua Lissabonin pelipaidassa tehden niissä kolme maalia. Elokuun 6. päivä 2003 oli järjestetty ystävyysottelu Manchester Unitedia vastaan, joka pelattiin uudella Estadio Jose Alvaladen stadionilla. Ottelu päättyi kotijoukkueen 3-1 voittoon, josta suurin kiitos kuului uskomattoman pelin pelanneelle Ronaldolle. Huhu kertoo, että Manchester Unitedin pelaajat olivat niin vakuuttuneita Cristianon pelisuorituksesta, että he anelivat Sir Alex Fergusonia hommaamaan nuorukaisen punapaitoihin. Voi olla kyseessä on vain huhu, mutta päivä ottelun jälkeen Manchester United teki tarjouksen lahjakkaasta nuorukaisesta. Ronaldo oli myös samalla ensimmäisen portugalilaispelaaja, joka teki sopimuksen englantilaisjätin kanssa. Kyseessä on jo 11. nimikkokenkä Cristiano Ronaldolle, ja pelaajan elämäntarinan kolmas kappale, joka sai alkunsa pieneltä Madeiran saarelta. Unelma maailman suurimmilla stadioneilla pelaamisesta ei ole nyt jäämässä ainoaksi, sillä lukeutuminen maailman parhaisiin pelaajiin ei ole enää kaukana. Mercurial Superfly on suunniteltu räjähtävän nopealle pelaajalle, joka haluaa pelaamiseensa entistä enemmän vauhtia ja yllättävyyttä. Pelaajalle, joka pystyy liikkumaan vaivattomasti, joka suuntaan ja joka kykenee jättämään vastustajat hetkessä taakseen. • Chapter 3: Discovery - CR7:n elämäntarinan kolmas osa • Nimikkokenkä Real Madridin ja Portugalin maajoukkueen huippuhyökkääjälle • Mikrokuitupäällinen - Paino 175 grammaa Päällinen innovatiivisilla yksityiskohdilla Victory VI sisältää ohuen ja joustavan synteettisen päällisen - antaen sinulle lähes paljasjalkaisen tunteen. Kenkä sisältää kohotetut vaakaurat, jotka korostavat pallon ja kengän välistä pitoa. Näin yhteistyösi kenkien kanssa toimii joka hetki kun annat jaloillesi käskyjä pelin tuoksinassa. Erityisesti nopeiden tempokuljetusten, harhautusten, syöttöjen ja laukausten aikana täsmällinen ja luonnollinen kosketus on arvossaan. Kengän etuosa on matalaprofiilinen, jotta pääset vaivattomasti pallon alle syöttäessäsi ja laukoessasi. Integroitu läppä parempaan lukitukseen Läppä toimii kiinteänä osana kenkää ja viimeistelee kengän rungon. Kun sidot nauhat, design mukauttaa jalkapöydän kenkään ja varmistaa tiukan istuvuuden kun jalka painautuu pohjaa vasten. Ultimaattista lukitusta tarvitaan erityisesti täydessä vauhdissa ja nopeiden käännösten aikana, jolloin kengän täytyy pystyä reagoimaan täsmällisesti terävien liikkeittesi mukaisesti. Nappulajärjestelmä kiihdytyksiin ja hidastuksiin Kuningaslajin modernissa versiossa on suunnaton etu, jos pystyt juoksemaan ja vaihtamaan tempoa nopeasti ja vaivattomasti. Kyky kiihdyttää huippuvauhtiin mahdollisimman nopeassa ajassa on keskeistä. Asia, joka on yhtä tärkeä. mutta joka joskus unohtuu, on kyky yhtä lailla hidastaa ja pysäyttää vauhti lennosta. Nike on suunnitellut kokonaan uuden nappulajärjestelmän hyödyntäen modernia tietokonemallinnusta. Sen avulla jalan painopisteet ja voimansiirto, kuten myös jalkapöydän anatomiset rakenteet, analysoitiin läpikotaisin. Nike löysi eri tekijöistä ihanteellisen kombinaation ja asetti nappulat niihin paikkoihin, jossa pitoa tarvitaan eniten. Napit ovat kulmikkaita, joten ne toimivat nopeissa käännöksissä leikkurin tavoin. Napit toimivat yhtä tehokkaasti myös hidastuksissa, jolloin saat kaiken hyödyn irti - olit sitten kiihdyttämässä tai hidastamassa jo seuraavaa räjähtävää spurttia varten. TPU-materiaalista valmistettu ulkopohja on kestävä ja vakaa. Paino: 175 grammaa FG-nappuloilla ainoastaan luonnonnurmelle.
852489-376, 155516, Nike, Nurmi (FG), Jalkapallokengät, Mercurial, Nopeus, Lapset, Miehet, Ei, Vapor, Synteettinen, Nike CR7, Musta
Olemme täällä auttamassa
Unisport on johtavien brändien valtuutettu jälleenmyyjä