Kesäkuun 23. päivä vuonna 1998, Ranskan MM-kisat, alkusarjan ottelu Chile-Kamerun. Tällöin tapahtui jotain, mitä jalkapallomaailma ei ollut koskaan aikaisemmin todistanut. Kentällä nähtiin pelaaja, jonka kengät olivat eriväriset; toinen niistä keltainen, toinen punainen. Todella silmiinpistävä valinta, joka ei jääyt huomiotta. Pelaaja, joka toteutti värien sekoituksen oli Kamerunin puolustaja Rigobert Song. Kengät joilla hän pelasi, ovat yhdet jalkapalloareenoiden legendaarisimmista. Kyseessä oli kuuluisa ja ikimuistoinen Puma King. Saksalainen Puma jatkoi rohkealla linjallaan ja antoi konseptille nimen Tricks. On todella poikkeavaa valita jalkoihin eriväriset kengät ja täten nousta esiin kentällä. Näiden kenkien käyttäjillä on syytä olla asennetta, itseluottamusta ja päättäväisyyttä, sillä ne herättävät varmasti huomiota. Kuten PUMA asian ilmaisee, tästä eteenpäin kyse on enää nähdyksi tulemisesta ja tunnuslause onkin osuva "Play Loud". evoSPEED on suunniteltu pelaajalle, joka pitää vauhdillaan vastustajan jatkuvasti varpaillaan eikä anna näille hetkenkään rauhaa. • Osana PUMAN Tricks-kokoelmaa • Ohut mikrokuitupäällinen - paino 154 grammaa • evoSPEED on Marco Reusin, Sergio Agüeron ja Antoine Griezmannin valinta Kevyt ja vakaa mikrokuitupäällinen PUMA evoSPEED 1.5 on valmistettu yksikerroksisesta mikrokuidusta ja se on samalla sekä joustavaa että kestävää. Pehmeä mikrokuitumateriaali tarjoaa napakan ja läheisen kosketuksen palloon kaikissa sääolosuhteissa. Varmistaakseen tarvittavan vakauden, PUMA on sisällyttänyt kenkään laserleikatun SPEEDFRAME-rakenteen. Rakenne toimii ohuen päällisen kanssa tukikehikon tavoin ja tarjoaa sekä vakautta että tukea nopeisiin kiihdytyksiin ja teräviin käännöksiin. Pohjaosa, joka tarjoaa räjähtävän lähdön PUMA evoSPEED SL II:n pohjaosa on valmistettu todella kevyestä nailon-materiaalista. Tämän lisäksi Puma on varustanut pohjan SPEEDTRACK-teknologialla, jota käytetään myös Puman pikajuoksukengissä. SPEEDTRACK -teknologia auttaa sinua löytämään oikean tasapainon jalan keskiosan vakauden ja etuosan joustavuuden välille. Parhaan mahdollisen tasapainon mahdollistaa myös nappulajärjestelmä, joka koostuu kartion- ja pyöreänmuotoisista nappuloista. Pyöreät napit mahdollistavat nopeat liikkeet jopa kaikkein ahtaimmissa paikoissa, kun taas pidemmät napit varmistavat että kenkä pureutuu aggressiivisesti alustaan. Nappulajärjestelmän avulla saat kiihdytettyä vikkelään ja saavutat huippunopeutesi erittäin nopeasti. Lisäksi kengässä on minimalistinen kantakuppi, joka varmistaa mukavuuden ja vakauden lisäksi, että jalkasi on aina lukittuna kenkään ja istuvuus on täten kohdillaan. Paino: 154 grammaa. FG-kenkä, joka on tarkoitettu vain luonnonnurmelle.
103597 05, 155638, PUMA, Nurmi (FG), Synteettinen, evoSPEED 1.5, Aikuiset, Oranssi, Ei, Jalkapallokengät, Miehet, evoSPEED, Nopeus
Olemme täällä auttamassa
Unisport on johtavien brändien valtuutettu jälleenmyyjä