Belgian maajoukkue on todistanut uuden kultaisen sukupolven synnyn viime vuosien aikana ja joukkueeseen on noussut supertähti jos toinenkin. Karsiuduttuaan 2006 ja 2010 MM-kisoista Belgia palasi parrasvaloihin vuonna 2014 - ja putosi lopulta MM-kisojen puolivälierissä. Nyt joukkue on taatusti huomioitu ja täynnä pelaajia jotka ansaitsevat tienestinsä Euroopan suurimmissa seuroissa. Tavoitteena on epäilemättä parantaa 4. sijaa, jonka maa saavutti vuonna 1986. • Käytössä 2018 MM-kisoissa • Nähdään muun muassa Eden Hazardin, Jan Vertonghenin, Romelu Lukaku ja Kevin De Bruynen käytössä. Climalite-teknologia Paidassa on adidaksen hengittävää climalite-teknologiaa, joka pitää sinut kuivana ja mukavana kaiken aikaa. Valmistettu 100% polyesterista. Lasten koot.
BQ4537, 168057, adidas, Lyhyet hihat, Pelipaidat, Miehet, Vierasasut, Lapset, Keltainen, MM-kisat, 2018
Olemme täällä auttamassa
Unisport on johtavien brändien valtuutettu jälleenmyyjä