Kymmenen parasta jalkapallokenkää 2016
2016 on monin tavoin ollut karmaiseva vuosi. Olemme menettäneet monia mielettömiä persoonia, kuten Muhammad Alin, George Michaelin ja karvaisen ystävämme, Haramben. Nyt keskitymme kuitenkin hieman iloisempiin asioihin, joten olemme valinneet vuoden Top 10 jalkapallokengät.
10. PUMA evoTOUCH SE
PUMA pääsi yllättämään monet, kun he julkaisivat tänä vuonna heidän ensimmäisen sukkakengän, evoTOUCH:in. Siitä asti hype sukkakenkien ympärillä on hieman laantunut, mutta se ei ole missään nimessä syy jättää tätä kenkää listaltamme. PUMA on aloittanut jotain todella mielenkiintoista julkaistessaan monia eri kenkäteknologioita liittyen evoTOUCHiin, joten kenkä kuuluu ehdottomasti tämän vuoden Top 10 listalle.
Nahkapäällinen yhdistettynä parhaaseen sukkarakenteeseen mitä markkinoilta löytyy, tekee evoTOUCHista uniikin kengän. Ainoa miinus kengässä on sen etuosa, joka on valitettavasti aivan liian korkea. Tämä tekee kengästä joillekin hieman kankean, mutta voin taata, että PUMAn suunnitteluosaston väki on paraikaa epäkohdan kimpussa.
9. Nike 'What the Mercurial'
Pelkän designin perusteella tämä on vuoden jalkapallokenkä. "What the..." -konsepti siirrettiin Nike Mercurialeihin viime keväänä ja inspiraatio tuli joistain ikonisimmista Mercurial-kengistä. Kenkää tehtiin maailmanlaajuisesti vain 3000 paria, ja ne kengät myytiin loppuun minuuteissa. 2016 listan nro. 9!
8. Umbro UX Accuro
Tässä on luultavasti vuoden yllättäjä. Kenkä ei ole listallamme todellakaan vain sympatiasta, sillä tämä kenkä on totisesti paikkansa ansainnut. Umbro on päivittänyt UX-mallistonsa kyseisellä Accuro-mallillaan. Kengän julkaisun yhteydessä sitä kuvailtiin motolla: "kuolettavan miellyttävä", jonka tarkoitusperät ovat minulle vieläkin melkoinen mysteeri. Onneksi Umbro kuitenkin keskitti kaiken tarmonsa olennaiseen, ja loi kengän, joka on äärimmäisen mukava jalkaan.
7. Nike Tiempo Legend 6 Pirlo
Tyylikäs ele kuten tämä Pirlon nimikkokenkä, täytyy luonnollisesti olla listalla ja jos kollegani eivät olisi väitelleet asiasta, olisin nostanut sen entistä korkeammalle Top10-listallamme. Koko design ja kokemus tästä Tiempo Legend 6-versiosta on niin hyvin toteutettu, että se jättää varjoonsa kaikki mutu nimikkokengät. No Pirlo, No Party - toisin sanoen; ei Top 10 listaa ilman Pirloa.
6. Nike Magista Obra 2
Koko Magista Obra 2:n lanseeraus ei ollut niin hypetetty kuin ensimmäisen sukupolven kengän, mutta kun ihmiset rupesivat lämpenemään radikaalille designille, lanseerausvärityksestä tuli nopeasti yksi maailman etsityimmistä kengistä. Kantaongelmat oli korjattu, Dynamic Fit-kaulus päivitetty ja pallotuntuma oli viety uudelle tasolle. Tämän kengän lanseeraus oli ehdottomasti 10 merkittävimmän joukossa vuonna 2016 ja se pääsee luonnollisesti meidänkin listalle.
5. Nike Hypervenom Phinish
Yksi vuoden 2015 isoimmista pettymyksistä oli Hypervenom. Nike onnistui käytännössä pilaamaan yhden parhaista jalkapallokengistään yhdessä hujauksessa. Silti, suosittu bisnesmantra “Fail fast” pätee myös jalkapallokenkien kohdalla ja vuoden 2015 virhe oli lopulta tarpeellinen matkalla kohti vuoden 2016 menestystä. Nike palautti päällisen toi takaisin kenkien sielun tämän vuoden Hypervenomiin ja se maksoi isosti vaivan. Nike on jo työstämässä Hypervenom III-kenkää, josta voimme kertoa että se ei tuo suurta muutosta nykyiseen, mutta 2016 version opetukset voivat osoittautua lopulta todella arvokkaiksi.
4. adidas X16+ PureChaos
Lähestymme kovaa vauhtia palkintopallin arvoisia sijoituksia. Listassamme viimeisenä top kolmen ulkopuolelle jäi adidaksen 16+ PureChaos. Osa maailman vaarallisimmista hyökkääjistä käyttää tätä kenkää, kuten Diego Costa, Karim Benzema ja Thomas Müller. Techfit sukka antaa huomattavan tuen nilkan ympärille ja PureCut Sock -systeemi poistaa jalkapöydästä tunteen joskus hieman ärsyttävistäkin nauhoista, antaen mukavan ja napakan istuvuuden. Kenkä näyttää erittäin hyvältä, ja kun katsomme vuotta taaksepäin niin varsinkin Dark Space -väritys on erottuu edukseen.
3. Nike Mercurial Superfly V
Jo vuodesta 1998 alkaen Nike Mercurial -mallisto on ollut jalkapallokenkien eturintamassa. Mikään muu kenkä ei ole pystynyt kyennyt pysymään näin korkealla tasolla vuodesta toiseen. Tänä vuonna näimme päivityksen Superflysta, ja se menee suoraan kolmannelle sijalle. On toki myönnettävä, että osan rakastaessa jalkaa myötäilevää ulkopohjaa, osa kokee sen sietämättömänä. Se ei kuitenkaan saisi kääntää ajatuksia pois faktasta, että uuden sukupolven Nike Mercurial tulee aina olemaan yksi vuoden kohokohdista.
Olisin voinut yhtä hyvin lisätä Mercurial Vapor XI:n tähän, mutta päädyin lopulta poimimaan Superflyn - Nike Mercurial -malliston lippulaivan. Mainittakoon kuitenkin, että Vapor on tässä yhteydessä paikkansa ansainnut!
2. adidas ACE 17.1 Primeknit
Toiselta sijalla löydämme adidas ACE 17.1 Primeknitin. Emme ole vielä viettäneet kengän kanssa kovinkaan paljon aikaa, mutta ensivaikutelmat ovat olleet mielettömiä. Erityisesti uusi sukkarakenne on fantastinen ja tarjoaa aiempaa tiukemman istuvuuden. ACE 17.1 saattaa joidenkin mielestä olla väheksytty jos sitä vertaa PureControl-kenkiin, mutta älä ihmeessä liity tähän joukkoon.